Sokli Oy myönsi sponsoritukea useille Savukosken alueen projekteille vuonna 2025
Tuen avulla toteutettiin muun muassa matonpesupaikka, ikäihmisten turvallisuutta parantava hanke, juhlateltan hankinta sekä mahdollistetaan kalojen istutuksia.
Sokli Oy tukee sponsoroinnin avulla paikallisyhteisöjen toimintaa, jonka tavoitteena on edistää yhteisön hyvinvointia sekä kestävän kehityksen periaatteita. Vuonna 2025 sponsoritukea myönnettiin seuraaville hankkeille:
- Savukosken kunnan matonpesupaikka
- Eläkeliiton Savukosken yhdistys ry:n hanke, jonka tavoitteena on parantaa kunnan ikäihmisten kotona asumisen turvallisuutta
- Korvatunturin Kotikontu Oy:n juhlateltan hankinta
-
Martin Metsästys- ja Kalastusseura ry:n hanke kalakannan elinvoiman tukemiseen
Matonpesupaikka oli toivottu investointi ja yhteinen talkooponnistus
Työmaapäällikkö Jarmo Ahtinen kävi marraskuussa Soklin avoimilla toimistokahveilla kertomassa Eläkeliiton Savukosken yhdistyksen hankkeesta ja matonpesupaikan rakentamisesta.
”Haimme tukea kotona asuvien ikäihmisten kotona asumiseen liittyvän turvallisuuden parantamiseen. Hankerahan mahdollistamana pidimme seitsemän luentoa turvallisuuteen liittyvistä teemoista”, kertoo Ahtinen.
”Vuosi sitten kuntalaisille tehtiin kysely osallistuvasta budjetoinnista. Ehdotuksista suurin osa koski matonpesupaikan rakentamista, minkä vuoksi sen toteuttaminen nähtiin kunnassa tärkeänä. Toteutustavaksi valittiin hankkeistaminen Leader-ohjelman kautta. Sponsoroinnin merkittävä osuus tuli rahallisina panostuksina, mikä oli erinomainen asia. Lisäksi talkootyöt onnistuivat erinomaisesti, ja sponsorirahoituksen ansiosta pystyttiin tekemään lisähankintoja. Sponsorituen turvin saimme hankittua kuumavesipadan pesuveden lämmitykseen, painepesurin sekä penkki-pöytä-kaluston taukopaikalle”, Ahtinen jatkaa.
”Hanke toteutettiin enimmäkseen talkoilla, joihin osallistui yhteensä parikymmentä henkilöä. Talkoita pidettiin viiden viikon ajan noin 700 tunnin edestä. Monelle tuli samalla tutuksi vaiheittain toteutettu maarakentaminen rakennekerroksia tekemällä ja tiivistämällä sekä lopuksi betonilaatoitusten asentaminen lämpöeristeen päälle. Talkoolaisia innosti erityisesti mahdollisuus kokeilla tärylätkän ajamista ensimmäistä kertaa. Kuntalaiset kokivat hankkeen ja siihen osallistumisen erittäin myönteisenä. Sokli Oy:n ja muiden paikallisten firmojen tuki edesauttoi matonpesupaikan valmistumista ilman suurempia vastoinkäymisiä”, Ahtinen toteaa.

Matonpesupaikan talkootyötä kertyi noin 700 tuntia. Kuva: Jarmo Ahtinen

Pesupaikka on kyläläisten ja vapaa-asukkaiden käytössä kesästä 2026 alkaen. Kuva: Jarmo Ahtinen
Juhlateltasta iloa useisiin tilaisuuksiin
Korvatunturin Kotikontu Oy hankki Soklilta saadun sponsorirahan avulla juhlateltan, joka mahdollistaa isompienkin ryhmien vierailut perhekodissa Martin kylällä Savukoskella. Kotikontu Oy tarjoaa muun muassa ammatillista perhehoitoa ikäihmisille sekä matkailu- ja majoituspalveluita.
Tukea kalakannoille paikallisissa vesistöissä
Martin Metsästys- ja Kalastusseura ry:lle myönnettiin tukea alueen kalakantojen elinvoimaisuuden edistämiseen. Seura istuttaa kalanpoikasia, kuten taimenta, siikaa ja harjusta, sekä mätirasioita Värriöjokeen, Ylä-Kemijoen latva-alueille ja niihin liittyviin vesistöihin. Istutukset toteutetaan pääosin talkoovoimin heti, kun sää ja jäätilanne sen sallivat. Istukkaat hankitaan kalankasvatukseen erikoistuneista laitoksista, kuten Ketolan kalanviljelylaitoksesta tai Luken Ohta-ojan kalanviljelylaitoksesta.
Hyötyjä paikallisille asukkaille ja ympäristölle
Soklin sponsoroinnin tavoitteena on tukea hankkeita, joista on mahdollisimman laajasti hyötyä paikallisille. Sokli Oy:n kehityspäällikkö Miia Mikkonen kertoo sponsorointikohteiden valinnasta:
“Matonpesupaikka on ympäristön kannalta positiivinen kehityskohde, sillä keskitetyllä pesupaikalla ja hallitulla jätevesien ohjauksella vähennetään aiempaa luonnonvesiin kohdistunutta ympäristökuormaa. Paikan rakentamisessa on käytetty talkoovoimaa, mikä on lisännyt aktiivisuutta ja tuonut tekijöilleen mukavia kohtaamisia. Eläkeliiton hankkeella taas on laaja sosiaalinen ja terveyttä tukeva vaikutus, sillä sen tavoitteena on lisätä ikäihmisten arjessa pärjäämisen edellytyksiä sekä turvallisuutta. Toivomme hankkeen parantaneen osallistujiensa valmiuksia ja hyvinvointia.”
“Korvatunturin Kotikontu on aktiivinen toimija Martin kylällä, jossa he järjestävät kesäjuhlia ja lisäävät sosiaalista aktiivisuutta kaiken ikäisten keskuudessa. Juhlateltta mahdollistaa tilaisuuksien järjestämisen ja oleskelupaikan kyläläisille kesäaikaan säästä huolimatta”, Mikkonen päättää.
Kiitämme kaikkia sponsorointikumppaneita hyvästä yhteistyöstä!
Haluatko hakea sponsorointia?
Sponsoritukea haetaan Sokli Oy:ltä kirjallisesti. Tutustuthan huolellisesti hakuohjeisiin verkkosivuillamme ennen hakemuksen tekemistä.
Tutustu sponsorointiperiaatteisiin ja hakuohjeeseen
Uutisen pääkuva: Maria ja Jarmo Pekkala, Kotikontu Oy